torstai 5. syyskuuta 2013

11. Langennut enkeli

Samana talvena jolloin vaihdoin levy-yhtiötä tein kirjan, josta oli tuleva suuri koettelemus. Simon & Schusterin kustannustoimittaja oli jo aiemmin ottanut yhteyttä ja ehdottanut erotiikka-aiheisen kirjan tekemistä, päätin kehitellä ideaa itse.
Johdin itse kirjan tuotantoa ja valitsin itselleni dominan ja seksin evankelistan Dita Parlon roolin.
"Tämä on ennen kaikkea lähtöisin minun päästäni. Minun mieleni on ikään kuin koko projektin katalyytti. Nämä ovat eroottisia novelleja ja eroottisia kuvitelmia, visuaalisia ja kirjallisia, ja olen nimittänyt itseni valokuvakertomusten roolihahmoksi."
Kirjaa myytiin taideteoksen tavoin rajoitettuna painoksena niin, että jokainen kappale oli numeroitu. Kirjan ulkoasu oli näyttävä. Se oli suljettu vetoketjulliseen kalvopussiin, ja siinä oli rengassidonta ja metallikannet. Sinetöity pakkaus toi mieleen kondomipakkauksen.
 Kun lukija pääsee käsiksi kirjaa, Madonna poseeraa sivuilla mitä erillaisimmissa asennoissa ja käsittelee latautuneita seksuaalisia teemoja.
Sex-kirjaa julkaistiin miljoona kappaletta seitsemässä maassa samana päivänä, 22. lokakuuta 1992, ja se myytiin loppuun. Julkaisua seurasi myrskyisä mediakeskustelu. Joidenkin mielestä kirja meni liian pitkälle, ja toisten mielestä se ei mennyt tarpeeksi pitkälle.

Madonnan yksityiselämässä oli ollut pettymyksiä. Hänen avioliittonsa oli päättynyt eroon ja hänen suhteensa Warren Beattyn ja Vanilla Icen kaltaisten julkkismiesten kanssa eivät olleet johtaneet mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti